Ja suunnitelmamme oli hyvä!

Emme missään tapauksessa halunneet joutua Paronittaren käskytettäviksi, joten ajattelimme, että jos saisimme hänen korkeutensa säälimään olemustamme, niin johan voisivat osat vaihtua! Mikäpä olisikaan parempi tapa kuin jos saisimme Paronitar Joensuun uskomaan, että olimme jollain keinoin loukkaantuneet, jospa hänen kovat piirteensä silloin heltyisivät ja hän soisi meille lohtua ja rakkautta.

Minullahan oli repussani kiinnitettynä meille molemmille tennismailat. Vaihdoimme tämän werrattoman pelin varusteet yllemme. Pirskottelimme joesta vettä päällemme, kuin olisimme pelanneet hikisen maratonottelun ja vielä tie-breakin päälle. Nyt sitten päätimme, että meiltä kumpaiseltakin olivat nilkat nyrjähtäneet, Earl Greyltä oikea, ja minulta vasen.

Niin sitten, me kumpainenkin, kelpo hovimestarinsa tukemana, linkutteli voihkien eteenpäin.

Ja sieltähän se metsästysmaja pilkotti. Savu tuprusi piipusta ja meille hyville paroneille pilkahti hymy suupieleen. Kenties pääsisimme passattaviksi ja ehkä jopa saunaan – ja Paronitar Joensuu selänpesijäksi!

Mac Arska oli jo käynyt Tukholmassa ja tehnyt hywät kaupat Ruotsin kuninkaan kanssa uudesta tee-erästä. Nyt hän oli matkalla Suomeen ja Helsinkiin. Hän odotti näkewänsä Paronitar Joensuun, johon oli törmännyt joskus aikoinaan nuorempana, kun oli kaupustelemassa tupakka Joensuun torilla. Paronitar oli tykästynyt hänen tupakkaansa ja nyt Arska mietti josko saisi käännytettyä Paronittaren kahvinjuojasta teenjuojaksi omalla karismallaan.

Helzinkiin saapuessaan hän kuuli että Paronitar oli mennyt jonnekin nousukkaiden metsäsytsmajalle, tältä se Arskasta ainakin kuullosti. Metsästysmaja, voi hyvän tähden, mitähän se Paronitar niin pienessä paikassa oikein tekee. Pitänee ostaa koko kylä ja muokata sitä hieman Paronittarelle sopivampaan kuosiin, ajatteli Arska. No ensin pitää saada käydä Paroniklubilla, se kun kuulemma on Helzingin hienoin paikka.

No, ei se Paroniklubille pääsy ollutkaan niin helppioa kuin Arska kuvitteli, niska pers otteella päätyi ex. Kainuunmies ulos että heilahti. Tätä saatte vielä katua, uhosi Arska kerätessää itsetuntonsa rippeitä katukivetykseltä, pyykkiakkojen tirskuesssa lähistöllä. Menettekös siitä, Karjui Arska noustessaan likaojasta,. Siitäkös akat innostuivat, likaojan paroni, akat huutelivat. Nyt oli Arska pyhää vihaa täynnä kaikenmaailman Paroneita kohtaan.

Ei pidä wishkyä maisteleman liian paljon. Näin kertoi jo isäukko aikoinaan, ja kyllä, hän oli oikeassa, eilen Proniklubilla hywin wietetyn illan jälkeen oli hiusjuuri aawistuksen arka. Ehkä juuri tästä syystä myös minä annoi koko palveluswäelle wapaata, en osannut sanoa milloin wapaa loppuisi, mutta ainakin wiikon se kestäsi.

Jeeeves oli pakannut reppuuni kaiken tarpeellisen, mitä se nyt sitten tarkoittaakaan, mutta luotan howimestariini täydellisesti tässä suhteessa. Olimmehan menossa metsästysmajalle eiiä kyseessä ollut ensimmäinen kerta ja tuskin wiimeinen.  Hewoinen oli myös satuloitu, totesin Jeevesille, että nyt isännän kunto on sen werran huono, että jos Jeeves woisi kantaa repun. Näytti myös Twinings luopuneen repustaan jo heti kättelyssä.

Sowimme Twiningsin kanssa että howimestarit woisiwat mennä jo edeltä majalle ja me woisimme kiiruhtaa hitaasti perässä ja saapua walmiiksi laitetulle majalle.  Howimestarit tekiwät työtä käskettyä ja nlisitiwät omilla hewosillaan edeltäkäsin majalle.

Jonkin aikaa ratsastettuamme, tulivat howimestarit takaisin silmät pyöreinä kuin lautaset: Paronitar Joensuu on saapunut majalle, he huusivat lähes yhteen ääneen. Tämä tädtä wielä puuttui, Paronitar Joensuu, tämä waatiwa naisolento joka oli sitä mieltää että miehet owat wain hänen palwelemista warten. Miksi juuri nyt kun oli tarkoitus wiettää rauhallinen wiikko majalla, mistä Paronitar tiesi että olemme tulossa majalle? Nyt emme pärjäisi enää pelkillä howimestareilla, juuri kun olimme antannet palweluswäelle wapaata. Emme woisi enää perääntyä, koska paronitar tiesi jo meidän tulosta. Nyt täytyisi improwisoida.

Todellakin, todellakin, matkaan … Metsästysmajareissu tekisi hywää meille molemmille. Itse saisin rentoutua pitkän kirjoitusurakan jälkeen ja Earl Grey … no mikä häntä nyt ikinä vaivasikaan. Mieshän alkaa nyt näyttää jo täysjärkiseltä. Jaa että takaisin Kiinaan? No, sitä voimme pohdiskella ihan rauhassa …

Vietämme hauskan illan Paroni-klubilla teetä siemaillen ja minä silloin tällöin whiskyä pullosta kulautellen. Niin kuin tarkkaavainen lukijamme muistaa, tykkään nauttia niin teen kuin whiskynkin kuivana. Polttelemme muutamat sikaarit ja päätämme lähteä antamaan hovimestareillemme käskyn varustaa ”retkikuntamme” metsästysmajaa varten.

Seuraavana aamuna tiluksillani vallitsee suunnaton riemu. Heilautan kättäni ikkunasta ja annan ulkona työskentelevälle palvelusväelleni hövelisti koko viikon vapaata. Sadat hatut lentävät ilmaan, kun kelpo väkeni kiittää ja tervehtii minua. Tämän jälkeen alkaa julmettu puheensorina, mekastus ja kikatus, kun itse kukin lähipiirissään alkaa sopia ja pohtia aina niin runsaan vapaa-aikansa käyttömuotoja.

Otan hovimestariltani Herkolta vastaan pakatun reppuni. Hän oli jostakin syystä sujauttanut sinne mukaan myös matkakirjamme, painaakin nyt kuin synti. Mikäköhän miestä riivaa, noh, kai hänellä on syynsä. En aivan kaikkiin Herkon kotkotuksiin jaksa puuttua. Reppuuni on kiinnitetty tennismailani sekä varamaila Earl Greylle. Mutta mihin joutuisinkaan ilman tuota kelpo miestä, joka niin monet kerrat on ollut enemmän kuin luottamukseni arvoinen. Lähdemme satuloimaan hevoset. Tai siis … Herkko satuloi ja minä katselen. Matkaan lähdettyämme päätän antaa oman reppuni Herkolle kannettavaksi, tuntuu sen verran epämukavalta selässä.

Kohta jo yhytämme Paroni Greyn ja tämän hovimestari Jeevesin. Nelikkomme tekee matkaa metsästysmajallemme joutuisasti, olemmehan varustautuneet kevyesti !

Vaan kevyt ei olisi mielentilamme, jos tietäisimme, mikä meitä metsästysmajalla odottaa …

Mitkä ihmeen kirjaimet tuossa kirjan selkämyksessä oikein himmeänä hohtaa, mietiskelin ajatuksissani, kun Twinings lehteili tuota arvokasta sukukirjaansa, jonne oli kirjoitellut edellisestä matkastamme. Ihan kuin siinä olisi A.P.

Twinings laittoi kirjan pöydälle, ja käänsin sen samointein ympäri ja tarkastin olinko nähnyt oikein, kyllä siinä oli A.P. Muistelin että kirja oli Twiningsin suvun wanha, kukahan mahtoi olla kirjan edellinen omistaja, en ollut aivan varma kehtaisinko edes kysyä moisesta asiaasta, ehkei Twinings edes tiennyt, saati että asia minulle edes kuuluisi.

Ajattelin antaa asian olla, mutta kuitenkin se jostain syystä jäi kaihertamaan mieltäni. Päätin kuitenkin keskustella jostain aivan muusta, jostain miellyttävämmästä. Mitenkäs neiti Hunajainen voi? Kysäisin kuin ohimennen, kuitenkin jotenkin silmät vain hairahtuivat katsomaan kirjaimia uudelleen ja uudelleen, yritin olla näyttämättä sitä kuitenkaan Twiningsille.

Mitä mieltä olet, pitäisikö lähteä käymään metästysmajalla rauhoittumassa hetkeksi? Kalastaa ja pelata waikka tennistä, minulla olisi sinun kanssa ns. kana kynittävänä pelissä. Eiköhän riitä että Herkko ja Jeeves tulevat mukaamme, lähtekäämme liikkeelle kevyellä varustuksella. Jos jotain tarvitsemme, aina niin tarmokkaat hovimestarimme woivat käydä hankkimassa tarvitsemamme. Samalla woisimme miettiä waikka uutta matkaa, olen ymmärtänyt että Wenäjän kautta pääsisi myös Kiinaan, tietääkseni siellä suunnalla kasvaa aivan erinomaista teelaatua. Mitä sanot?

Woe mahoton, olin aivan tohkeissani. Ystäväni Earl Grey oli saapunut viihdyttämään minua Paroni-klubille. Ja vieläpä hän oli jostakin repunmutkasta löytänyt muutaman sivusen lokikirjaamme ! Sommittelin kirjaimet uusille sivuille nahkakantiseen kirjaamme. Mieltäni elähdytti ajatus, että joku voisi joskus sydän lukemisen ilosta pamppaillen lehteillä tätä matkakirjallisuuden klassikkoa.

Kun sitten sieltä omista maailmoistani, muutaman teekupillisen siemailtuani, palauttelin camellia sinensiksen voimin takaisin tähän hetkeen, huomasin, että parahin paroni Grey – todellakin – sehän oli hän, joka oli aivan muissa maailmoissa.

Tämä ei ollut alkuunkaan Earl Greyn tapaista. Miten niin veitsenterävä mies saattoikin nyt olla noin poissaoleva. Häntä ilmiselvästi askarrutti jokin, eikä hän kehdannut asiasta minulle mainita. Tullessaan hän oli ollut aivan huoleton, kuin paroni ikään, mutta nyt …

Olin kirjoittanut matkakirjamme vanhaan nahkakantiseen kirjaani. Tai, no, eihän tämä kirja varsinaisesti alunperin minun ollut, vaan se oli kulkeutunut sukuuni jostain päin Kainuuta.

Tällaiset hywät sidotut nahkaiset kirjat olivat nykypäivänä kullan arvoisia, niitä pystyi käyttämään aikain taa. Eikä se minulle tullessaan ollut alkuunkaan kirjoittamaton, ehei.

Olin joutunut pyyhkimään sitä parhaan kykyni mukaan tyhjäksi ja repimään irti vielä enemmän sivuja. Ja vieläkin kirjan entisen haltijan riipustukset kummittelivat sivuilla, milloin haaleampina, milloin tummempina, vaan alati yhtä häiritsevinä !

Huomasin, että hyvä paronini oli koko ajan tuijottanut tätä kirjaamme sitä huolimattomasti lehteillessäni. Ja kun pamautin vihdoin tuskastuneena kirjan kiinni, aukenivat hänen silmänsä ymmyrkäisiksi nähdessään kirjan selkämykseen himmeästi painetut kultakirjaimet: ”A.P.”

Mac Arska, oikealta nimeltään Arto Pyrrönen, Kainuun korvesta lähtöisin oma tekemällään purjelaivalla. Paikalliset kyläläiset pitivät häntä hieman omalaatuisena tämän laivahankkeen myötä. No ei se nyt ihan laiva ollut, mutta joltisenkin merikelpoinen. Ruotsiin oli mies menossa, mutta harhautui siinä jossain vaiheessa ja päätyikin Skotlantiin.

Otti käyttöönsä nimen Mac Arska, koska kaikki Sctolannissa olivat Mac jotain ja Arska kuvitteli että Mac on normi etunimi jota kuuluu käyttää, ja ei kukaan kuitenkaan osannut lausua Pyrröstä. Sattumoisin hänellä oli hienoa piipputupakkaa mukanaa ja kova kauppamies kun oli, sai haalittua itselleen sen verran käteistä, että totetti haaveen ja hankki isomman laivan, jolla purjehti sitten Intiaan teekaupoille, menestyksekkäästikin vielä. Ihmeellisesti vain Kainuun kasvatti oppi Englannin kielen tai ainakin paikallisen murteen Kirckaldyn kaupungissa.

Nyt tämän Kainuun kasvatin maine oli kiirinyt jo Suomeen saakka, jolloin lehdistö oli kiinnostunut hänestä ja tästä tehtiin pieni juttu jonka Earl Grey luki, mutta jolle hän ei antanut arvoa.

Mac Arska oli kuulut että Suomessa oli alettu juoda hienommissa kaupunkilaispiireissä teetä ja hän arveli, että olisi varmasti aika laajentaa markkinoita myös sinnepäin. Kotikenttäetu hän ajatteli ja jos saisi vielä Kainuun korven torpparitkin teen makuun, olisi vain taivas rajana. Samalla voisi poiketa vaikka siellä Tukholman suunnalla, joka jäi viimeksi harmittavasti väliin. Joten ei muuta kuin purjeet ylös ja Tukholmaa kohti, teelasti ruumassa.

Lähdin klubille tapaamaan ystäwääni Sir Twiningsia, hieman häntä koipien wälissä, noin kuvainnollisesti, minähän olin ollut hieman huoleton lokikirjan kanssa ja sen wuoksi loppuosa lojui meressä. Mutta Jeeves oli löytänyt wielä pari sivua jotka eivät olleet päätynet mereen, päätin luovuttaa ne Twiningsille, jotta hän voisi lisäillä ne kirjaan.

Kuten niin monta kertaa aiemminkin, olin taas myöhässä, kun olin uppoutunut lehden lukuun kartanollani, olin huomannut mielenkiintoisen artikkelin jostain uudesta kilpailijasta Englannin suunnalla, joku Mac Arska. Kummallinen nimi miehellä, hänestä tulisi ottaa enemmän selvää. Tai sitten kyseessä on wain Suomalaisen lehdistön uutisankka, ehkä asia onkin näin, ei asiasta kannata mainita Twiningsille päättelin, kuinka wäärässä ihminen woikaan olla, sitä en tiennyt, kun huolettomana kävelin klubin ovesta sisään.

Tervehdys paroniseni, totesin kun huomasin kantapöydässämme istuvan Twiningsin. Käyn hakemassa myös itselleni kupposen teetä, niin pääsen katsomaan kirjaa josta mainitsit, minulla on siiven wielä pari sivua lisättävänä, mutta loput tarinastamme ovat walitettavasti kyllä kalojen ruokana (tai bittiavaruudessa kuten tulevaisuudessa on tapana sanoa), pahoittelut siitä wielä kerran.

Vihdoin viimein istuskelen Paroni-klubilla tyytyväisenä, Kiinasta tuomaamme teetä siemaillen.

Viime ajat olen kuluttanut tuon viheliäisen lokikirjamme kimpussa. Olen halunnut ikuistaa minun, teeparoni Sir Twiningsin, ja ystäväni, teeparoni Earl Greyn, ikimuistoisen Kiinan seikkailun.

Hyvää asiassa oli se, että olimme molemmat pitäneet lokia uskollisesti ja pilkuntarkasti. Huonoa taas, että jouduimme – kuinkas muutenkaan – paluumatkallamme Etelä-Kiinan merellä hirmumyrskyn kouriin. Myrskyn hellitettyä havaitsimme, että lokikirjan sivut lilluivat ympäri ämpäri pitkin merta. Saimme onneksemme haalittua suurimman osan, näin uskon.

Nyt olen kuitenkin kopioinut haalenneita, liuenneita ja repeilleitä papereitamme ja koettanut koota niistä edes jotenkuten järjellistä kokonaisuutta – siinä selvästikään täysin onnistumatta. Esimerkiksi kirjasta puuttuu kokonaan sen loppuosa, mikä ei mairittele teosta tipan vertaa !

Johonkin on kuitenkin laitettava piste, ja joltisellakin ylpeydellä lehteilen nyt nahkakantista luomustani.

Teeparonit – Matka Kiinaan (PDF)

Vilkuilen klubin wanhaa kelloa; jokohan ystäväni, teeparoni Earl Grey jo suvaitsisi itsensä saapuvaksi. Olisikohan hänellä jälleen minulle seikkailuja tarjota tai – mikä vielä parempaa – puuttuvia lokikirjan merkintöjä?