Eipä meillä kelpo paroneilla paljoa sananvaltaa saati valinnanmahdollisuutta ollut. Hiki paronihatussa uurastin puunatessani majaa kuntoon, Paronitar Joensuun valvovan silmän alla. Kurjuuksien kurjuus, minun kävi myös sääliksi ystävääni Earl Greytä, hän kun meistä oli se kelpo kokki, joutui hän rapujen alkuruuaksi bataattikeittoa hämmentämään.

– Tuolta vielä, nurkasta, kaikki villakoirat pois! Käskytti Joensuu. – Älä polta pohjaan, hän kivahti lieden äärellä hääräilevälle Greylle.

Kyllä nuo isot metsästyskoiran rutjakkeet saivat leppoisasti nauttia paroniuurastuksen katselusta. Köllöttelivät siinä mukavasti Paronittaren jalkain juuressa. Ja minä, hittolainen, parahin paroni, tässä olemattomia villakoiria jahtasin pää kolmantena jalkana.

Katsahdin alta kulmain Greytä, ja totta totisesti, huomasin, ettei hänkään asiantilasta välittänyt.

Vaan kaikki paha päättyy aikanaan.

Herkko ja Jeeves saapuivat juuri parahiksi mukanaan saavillinen pyydystettyjä rapuja, siitä sitten kattilat jälleen porisemaan. Paronitar muuttui nyt jo ystävälliseksi, kujeilevaksi, kun nyt ilmeisesti kaikki oli kääntymässä tolalle, jota hän oli odottanut.

– Hyvät paronit, ystävät, hän virkkoi. – Minulla on tänään suuri päivä. Tapaan tänään erään, niin, erään, jonka tapasin ensi kertaa vuosia sitten. Paronittaren kasvot punehtuivat ja hän hiljeni hetkeksi. – Hänellä on tänään syntymäpäivät, ja haluan tarjota hänelle jotakin … unohtumatonta.

Katsoimme kummeksuen toisiamme. Kuka oli tämä tuntematon vuosia täyttävä ystävä menneisyydestä, ja miksi hän oli tulossa meidän metsästysmajallemme.

Kaikki paha päättyy aikanaan. Niin me luulimme.

Siinä linkuttaessamme virne naamalla kohti metsästysmajaa, alkoi majan suunnalta kuulua hirvittävä meteli.

Majan suunnalta tuli koiria, isoja koiria, suoraan meitä kohti, eivätkä tuntuneet olevan ollenkaan hyvällä tuulella. Ei muuta kuin kiireellä lähimpään puuhun jokainen ja ylös. Hetken päästä Paronitar saapuu elegantein askelin kohti meitä, tajusimme, että enää ei linkuttamisesta ollut hyötyä, sen verran hyvin olimme itsemme puuhun saaneet. Koirat olivat puiden alla ja Paronittaren käskystä koirat häipyivät ja me pääsimme alas.

”Hyvää iltapäivää arvon Paronit Twinings ja Grey” Paronitar sanoi. Mikä on ettette olleet metsästysmajalla vastaanottamassa minua, vaikka olimme muistaaksi sopineet asiasta? Tämähän ei ollut totta, vaan Paronittaren yksi oikuista, jota hän mielellään käytti. ”Pahoittelen, Paronitar, tämän täytyy olla kokonaan minun syy, olenhan minä kieltämättä wälistä hieman huonumuistinen, toivottavasti woisimme tehdä jotain Paronittaren wiihtyvyyden eteen. Paronitar on varmaan hieman wäsynyt pitkästä matkasta, joten jos Paronittarelle sopii, hän woisi waikka ottaa pienet nokoset, majan yhdessä huoneessa, sillä aikaa kun me laitamme waikka saunan lämpiämään, miltä ehdotus kuullostaisi?”

”Sauna voisi kyllä tehdä terää, mutta sitä ennen haluan kyllä rapuja syödäkseni” Rapuja, ajattelin, miksi juuri rapuja, olihan toki syyskuu, mutta mistä niitä tähän hätään. Joku tökkäsi minua kylkeen, se oli Jeeves.

”Ei hätää arvon Paroni, me kyllä Herkon kanssa saamme ravut hoidettua, sanotaanko tunnin sisään, hoitakaa te sllä aikaa Paronittaren viihtyvyydestä muuten.” Jeeves kuiskasi. ”Arvon Paronitar, jos sallitte, voisimme siirtyä vaikka pikkuhiljaa majan suuntaan, woisitte samalla kertoa kuinka matkanne meni” Meidän käyskennellessä majaa kohti Jeeves ja Herro häipyivät vaivihkaa jonnekin, minne, en tiedä, mutta toivottavasti tunnin päästä heillä on rapuja. Muuten meidät todellakin hukka perii, kirjaimellisesti. Katsotaan miten ilta tästä wielä etenee, päästäänkö tässä Paronittaren selkää pesemään, vai mitä.