Parahin paronini Earl Grey oli jotenkin pamauksesta ja yläilmoihin kohoamisestamme niin pöllämystynyt, ettei ollut uskoa meidän todellakin liitelewän ilmojen teitä. Hä solkotti jotakin, että muka paraikaa karauttaisimme hewosinemme metsästysmajamme perässä. Minun piti melkeinpä roikottaa häntä kaiteesta, jotta hän olisi ymmärtänyt, että täällähän me todellakin killotimme.

Mutta eipä aikaakaan, kun kuuloaistimme täyttyivät piinaavasta jumputuksesta, Paronitar Joensuu ja Mac Arska siellä jylskyttivät … saunan ovea. -”Avatkaa, avatkaa…” kuuluivat parahdukset. Mutta meilläpä kaikilla muilla, Welho Pölönen nyt etunenässä oli huoli meidän kaikkien turvallisuudesta.

Oiva majan mekaanikko,
kiiruhti tupamme nurkkaan
sorvaaja särmä suloinen,
jolkotteli nurkast kurkkaan.

Siellä hääri ylen määrin,
joka kohdan kolkutteli.
Aikansa kun tukkaa repi,
itsellensä kaljun teki.

Vaan kohta meidän kelpo miesi,
ratkaisun pulmaan tiesi.
Kädet viuhtoi, leiskui mieli,
onneksi ei kärkäs kieli.

Hirvensarvet alas tuosta,
siitä köysi alkaa juosta.
Köyden päähän taulu eräs,
roikkuu kiinni majan peräs.

Köyden vielä kiristämme,
näin me ajon tiristämme.
Ollos hyvä sä paroni.
Sä oletkin nyt kapteeni.

Jäimme Earl Greyn ja Herkon ja Jeevesin kanssa tuijottamaan Welhon wärkkiä. Toden totta, seinällä roikkuneista hirvensarvista oli hän nyt loihtinut meille ruorin metsästysmajamme ohjaamiseen.

Annoimme vahtivuoron perämiehillemme, Herkolle ja Jeevesille ja lösähdimme tuvan divaaneille nauttimaan ansaitusta lewosta ja whiskylasillisista. Meistä kelpo paroneista oli siis tullut kelpo kapteeneita!

Eipä meillä kelpo paroneilla paljoa sananvaltaa saati valinnanmahdollisuutta ollut. Hiki paronihatussa uurastin puunatessani majaa kuntoon, Paronitar Joensuun valvovan silmän alla. Kurjuuksien kurjuus, minun kävi myös sääliksi ystävääni Earl Greytä, hän kun meistä oli se kelpo kokki, joutui hän rapujen alkuruuaksi bataattikeittoa hämmentämään.

– Tuolta vielä, nurkasta, kaikki villakoirat pois! Käskytti Joensuu. – Älä polta pohjaan, hän kivahti lieden äärellä hääräilevälle Greylle.

Kyllä nuo isot metsästyskoiran rutjakkeet saivat leppoisasti nauttia paroniuurastuksen katselusta. Köllöttelivät siinä mukavasti Paronittaren jalkain juuressa. Ja minä, hittolainen, parahin paroni, tässä olemattomia villakoiria jahtasin pää kolmantena jalkana.

Katsahdin alta kulmain Greytä, ja totta totisesti, huomasin, ettei hänkään asiantilasta välittänyt.

Vaan kaikki paha päättyy aikanaan.

Herkko ja Jeeves saapuivat juuri parahiksi mukanaan saavillinen pyydystettyjä rapuja, siitä sitten kattilat jälleen porisemaan. Paronitar muuttui nyt jo ystävälliseksi, kujeilevaksi, kun nyt ilmeisesti kaikki oli kääntymässä tolalle, jota hän oli odottanut.

– Hyvät paronit, ystävät, hän virkkoi. – Minulla on tänään suuri päivä. Tapaan tänään erään, niin, erään, jonka tapasin ensi kertaa vuosia sitten. Paronittaren kasvot punehtuivat ja hän hiljeni hetkeksi. – Hänellä on tänään syntymäpäivät, ja haluan tarjota hänelle jotakin … unohtumatonta.

Katsoimme kummeksuen toisiamme. Kuka oli tämä tuntematon vuosia täyttävä ystävä menneisyydestä, ja miksi hän oli tulossa meidän metsästysmajallemme.

Kaikki paha päättyy aikanaan. Niin me luulimme.

Ja suunnitelmamme oli hyvä!

Emme missään tapauksessa halunneet joutua Paronittaren käskytettäviksi, joten ajattelimme, että jos saisimme hänen korkeutensa säälimään olemustamme, niin johan voisivat osat vaihtua! Mikäpä olisikaan parempi tapa kuin jos saisimme Paronitar Joensuun uskomaan, että olimme jollain keinoin loukkaantuneet, jospa hänen kovat piirteensä silloin heltyisivät ja hän soisi meille lohtua ja rakkautta.

Minullahan oli repussani kiinnitettynä meille molemmille tennismailat. Vaihdoimme tämän werrattoman pelin varusteet yllemme. Pirskottelimme joesta vettä päällemme, kuin olisimme pelanneet hikisen maratonottelun ja vielä tie-breakin päälle. Nyt sitten päätimme, että meiltä kumpaiseltakin olivat nilkat nyrjähtäneet, Earl Greyltä oikea, ja minulta vasen.

Niin sitten, me kumpainenkin, kelpo hovimestarinsa tukemana, linkutteli voihkien eteenpäin.

Ja sieltähän se metsästysmaja pilkotti. Savu tuprusi piipusta ja meille hyville paroneille pilkahti hymy suupieleen. Kenties pääsisimme passattaviksi ja ehkä jopa saunaan – ja Paronitar Joensuu selänpesijäksi!

Todellakin, todellakin, matkaan … Metsästysmajareissu tekisi hywää meille molemmille. Itse saisin rentoutua pitkän kirjoitusurakan jälkeen ja Earl Grey … no mikä häntä nyt ikinä vaivasikaan. Mieshän alkaa nyt näyttää jo täysjärkiseltä. Jaa että takaisin Kiinaan? No, sitä voimme pohdiskella ihan rauhassa …

Vietämme hauskan illan Paroni-klubilla teetä siemaillen ja minä silloin tällöin whiskyä pullosta kulautellen. Niin kuin tarkkaavainen lukijamme muistaa, tykkään nauttia niin teen kuin whiskynkin kuivana. Polttelemme muutamat sikaarit ja päätämme lähteä antamaan hovimestareillemme käskyn varustaa ”retkikuntamme” metsästysmajaa varten.

Seuraavana aamuna tiluksillani vallitsee suunnaton riemu. Heilautan kättäni ikkunasta ja annan ulkona työskentelevälle palvelusväelleni hövelisti koko viikon vapaata. Sadat hatut lentävät ilmaan, kun kelpo väkeni kiittää ja tervehtii minua. Tämän jälkeen alkaa julmettu puheensorina, mekastus ja kikatus, kun itse kukin lähipiirissään alkaa sopia ja pohtia aina niin runsaan vapaa-aikansa käyttömuotoja.

Otan hovimestariltani Herkolta vastaan pakatun reppuni. Hän oli jostakin syystä sujauttanut sinne mukaan myös matkakirjamme, painaakin nyt kuin synti. Mikäköhän miestä riivaa, noh, kai hänellä on syynsä. En aivan kaikkiin Herkon kotkotuksiin jaksa puuttua. Reppuuni on kiinnitetty tennismailani sekä varamaila Earl Greylle. Mutta mihin joutuisinkaan ilman tuota kelpo miestä, joka niin monet kerrat on ollut enemmän kuin luottamukseni arvoinen. Lähdemme satuloimaan hevoset. Tai siis … Herkko satuloi ja minä katselen. Matkaan lähdettyämme päätän antaa oman reppuni Herkolle kannettavaksi, tuntuu sen verran epämukavalta selässä.

Kohta jo yhytämme Paroni Greyn ja tämän hovimestari Jeevesin. Nelikkomme tekee matkaa metsästysmajallemme joutuisasti, olemmehan varustautuneet kevyesti !

Vaan kevyt ei olisi mielentilamme, jos tietäisimme, mikä meitä metsästysmajalla odottaa …

Woe mahoton, olin aivan tohkeissani. Ystäväni Earl Grey oli saapunut viihdyttämään minua Paroni-klubille. Ja vieläpä hän oli jostakin repunmutkasta löytänyt muutaman sivusen lokikirjaamme ! Sommittelin kirjaimet uusille sivuille nahkakantiseen kirjaamme. Mieltäni elähdytti ajatus, että joku voisi joskus sydän lukemisen ilosta pamppaillen lehteillä tätä matkakirjallisuuden klassikkoa.

Kun sitten sieltä omista maailmoistani, muutaman teekupillisen siemailtuani, palauttelin camellia sinensiksen voimin takaisin tähän hetkeen, huomasin, että parahin paroni Grey – todellakin – sehän oli hän, joka oli aivan muissa maailmoissa.

Tämä ei ollut alkuunkaan Earl Greyn tapaista. Miten niin veitsenterävä mies saattoikin nyt olla noin poissaoleva. Häntä ilmiselvästi askarrutti jokin, eikä hän kehdannut asiasta minulle mainita. Tullessaan hän oli ollut aivan huoleton, kuin paroni ikään, mutta nyt …

Olin kirjoittanut matkakirjamme vanhaan nahkakantiseen kirjaani. Tai, no, eihän tämä kirja varsinaisesti alunperin minun ollut, vaan se oli kulkeutunut sukuuni jostain päin Kainuuta.

Tällaiset hywät sidotut nahkaiset kirjat olivat nykypäivänä kullan arvoisia, niitä pystyi käyttämään aikain taa. Eikä se minulle tullessaan ollut alkuunkaan kirjoittamaton, ehei.

Olin joutunut pyyhkimään sitä parhaan kykyni mukaan tyhjäksi ja repimään irti vielä enemmän sivuja. Ja vieläkin kirjan entisen haltijan riipustukset kummittelivat sivuilla, milloin haaleampina, milloin tummempina, vaan alati yhtä häiritsevinä !

Huomasin, että hyvä paronini oli koko ajan tuijottanut tätä kirjaamme sitä huolimattomasti lehteillessäni. Ja kun pamautin vihdoin tuskastuneena kirjan kiinni, aukenivat hänen silmänsä ymmyrkäisiksi nähdessään kirjan selkämykseen himmeästi painetut kultakirjaimet: ”A.P.”

Vihdoin viimein istuskelen Paroni-klubilla tyytyväisenä, Kiinasta tuomaamme teetä siemaillen.

Viime ajat olen kuluttanut tuon viheliäisen lokikirjamme kimpussa. Olen halunnut ikuistaa minun, teeparoni Sir Twiningsin, ja ystäväni, teeparoni Earl Greyn, ikimuistoisen Kiinan seikkailun.

Hyvää asiassa oli se, että olimme molemmat pitäneet lokia uskollisesti ja pilkuntarkasti. Huonoa taas, että jouduimme – kuinkas muutenkaan – paluumatkallamme Etelä-Kiinan merellä hirmumyrskyn kouriin. Myrskyn hellitettyä havaitsimme, että lokikirjan sivut lilluivat ympäri ämpäri pitkin merta. Saimme onneksemme haalittua suurimman osan, näin uskon.

Nyt olen kuitenkin kopioinut haalenneita, liuenneita ja repeilleitä papereitamme ja koettanut koota niistä edes jotenkuten järjellistä kokonaisuutta – siinä selvästikään täysin onnistumatta. Esimerkiksi kirjasta puuttuu kokonaan sen loppuosa, mikä ei mairittele teosta tipan vertaa !

Johonkin on kuitenkin laitettava piste, ja joltisellakin ylpeydellä lehteilen nyt nahkakantista luomustani.

Teeparonit – Matka Kiinaan (PDF)

Vilkuilen klubin wanhaa kelloa; jokohan ystäväni, teeparoni Earl Grey jo suvaitsisi itsensä saapuvaksi. Olisikohan hänellä jälleen minulle seikkailuja tarjota tai – mikä vielä parempaa – puuttuvia lokikirjan merkintöjä?