Samaan aikaan saunalla Jeeves oli palannut Welho Pölönen mukanaan ja suunnittelu oli täydessä vauhdissa.

– Pitäisi warmaan käydä katsomassa miten arwon paronimme woiwat sen saapasjalkakissan ja nousukkaan kanssa. Jospa sinä Herkko menet wuorostasi majalle ja minä ja Pölönen jäämme tänne walmistelemaan saunaa.

Niinpä Herkko lähti majalle. Awattuaan ulko-oven Herkko astui sisään kummalliseen näytökseen jossa vieraat istuwat majan ruokailu puolella ja Paronit kyykkivät sivussa kyökin puolella.

– Mitä siinä toljotat, kiwahti Paronitar, mene hakemaan lisää juotawaa, ei meillä ole koko iltaa aikaa odotella ja mitenkäs sen saunan laita, jokohan se kohta alkaisi olla walmista? Pääsemme Arskan kanssa oikein kunnolla saunomaan. Paronitar alkoi olla jo vauhdissa juotuaan majan varastoja. Samalla woit käydä köökin puolella sanomassa että olemme kohta walmiita wastaanottamaan jäkiruoan.

Kun Herkko oli saanut kannettua lisää juomaan viinikellarista, pääsi hän vihdoin kyökin puolelle.

– Missä Jeeves on? kysyin.

– Saunalla Pölösen kanssa, olemme suunnitelleet jo jotain pientä Arskan pään menoksi, mutta toteutus on wielä hieman kesken, joten Jeeves jäi auttamaan Pölöstä. Nyt tarwitsee tehdä wieraille jälkiruoka, joten jospa lurautamme vähän Arskalle vatsantoimintaa edistävää ainetta hänen annokseensa. Kohta meillä on aikaa miettiä miten saamme Arskasta haluamamme irti ja pääsemme ehkä Paronittaren suosioon.

Niinpä hetken päästä oliwat jälkiruoat walmiina tarjottawaksi, nyt wain tarkkanan että annokset tulewat oikein päin. Onneksi muistisäännöt on keksitty. Punainen Paronittarelle ja toinen Arskalle, helppoa kuin mikä. Jaa mutta, molemmat näyttävät jotenkin samanvärisiltä. No ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta….

– Olkaapa hywät arwon wieraat ja nauttikaa, saisiko olla wielä kahwi ja avec?

– Mä sulle avecit näytän peskluleen paaroni, pirtua pöytään, mölysi Arska.

Paronitar tirskui Arskan moukkamaisuudelle. – No mikäs siinä, jos kerran arwon herra niin haluaa. Pirtua tuleman pitää. Herkko, Haeppas kellarista se paras pirtupullomme ja tuo se tänne pöytään. Samalla iskin silmää, joten Herkko ymmärsi yskän. Kohta ei Arska rykisi.

– Ja Paronittarelle sitten mitä?

– Miulle sitten vaikka jottain likkööriä.

– Ja Paronittarelle sitten ihan hänelle varattua likööriä, niin ja pyytäisin arwon wieraita walmistautumaan saunaa warten, sen pitäisi olla walmis tuossa tuokiossa.

Sanoi Twinings. Meidän täytyy suunnitella ja miettiä tarkoin ettemme tee itseämme naurunalaiseksi.

– Tämä sukumme varhaisin mies, joka siis katosi kummallisesti, ja joka saattoi kyllä johtua hieman arkaluontoisista puuhistaan, jonka vuoksi hänelle oli annettu kyläläisten keskuudessa lempinimi. Joten häntä ei kutsuttu kylänmiesten keskuudessa etunimellä, vaan lempinimellä Pirtu. Häneltä saattoi ostaa pirtua ja jos mahdollista niin vieläkin kuuluisampaa sahtia, ihme kyllä, itäisessä kolkassa maata harvemmin sahtia sai, saati pantiin, mutta kuitenkin.

– Niin missä olinkaan?

– Niin siis siinä että esi-isäsi teki pirtua ja katosi, mutta….

Ja ennekuin ehdin jatkaa, jatkoi Twinings tarinaansa.

– Aivan, aivan, häneltä sai siis pirtua, sahtia, sekä koko maakunnan parasta olutta, suvunssa on puhuttu että olisi ollut jotain ale tyyppistä, mene ja tiedä, mutta hän siis myi näitä tuotteita, myös illalla yhdeksän jälkeen, joka oli ennenkuulumatonta ja ilmeisesti naapurin Pulkkinen oli käräyttänyt esi-isäni jollekin virkaatekevälle, mutta tämäpä sai tiedon asiasta ja katosi, eikä hänestä kuulunut mitään sen koommin. Jäljelle jäi vain vaimo ja viisi lasta, sekä erikoinen talo, jonka hän oli omin käsin rakentanut.

– Vaimo ihme kyllä eleli leveästi myös tuon jälkeen ja ilkeä huhu kertoi tämän ottaneen vastaan vieraita miehiä maksusta. Mutta se ei ollut totta, kirjassa on kerrottu kaikki. Arto ”Pirtu” Pylkkänen, vaikka katosi, ei kadonnutkaan oikeasti, vaan jatkoi pirtun tekemistä toisaalla ja lähetti vaimolleen rahat. Kävipä aina välillä kutittelemassa vaimoaan hämärän tullen. Ajan kuluttua kun ei miehestä kuultu ei nähty, hänet todettiin kuolleeksi.

– Niin niin, hieno tarina, mutta entäpä tuo Arto joka melskaa tuolla Paronittaren kanssa, miten hän liittyy tähän kirjaan, jos hän edes liittyy. Lisäksi paroniwatsani kertoo että alkaa olla ruoka-aika. lisäksi jano waiwaa, jano varmaan johtuu edellen siitä Paroniklubilla wietetystä illasta. Tässä tarwittaisiin nyt myös Jeeves ja Herkko juonimaan.

– TWININGS! Huudahdin.

– Mitkä ne kirjaimet olivat siinä sinun wanhan kirjan selkäpuolella? Olivatko ne A.P.? Minulla alkaa olla jokin aawistus sinun kalpeudestasi. Ettei tällä Paronittaren wieraalla ole jotain tekemistä kirjasi kanssa? Hänen nimihän oli Arto Pylkkänen tai jotain, en nyt muista tarkkaan. Joka tapakusessa olen sitä mieltä että meidän täytyy nyt kyllä ryhdistaytyä, mehän olemme sentään paroneita, teeparoneita ja olemme olleet pahemmassakin paikassa kuin tämä.

– Kyllä Earl, kirjassa on teksti A.P. ja tuon nousukkaan nimi on Arto Pyrrönen, tuo mies ei ole sitä miltä hän näyttää ja mitä sanoo olewansa, näin luulen. Arto Pyrrönen oli alunperin sukumme kantaisä vuodelta 1347, ei alkuperäinen Arto Pyrrönen voi vain olla elossa, hänen täyttyisi olla useamman vuosisadan ikäinen ja kyllä minä sen tietäisin.

Toisaalta Arto katosi jossain vaiheessa erään kumallisen tapahtumaketjun seurauksena, mutta ei siitä nyt sen enempää, ekrron siitä joskuks myöhemmin paremmalla ajala.

Joten tuo mies käyttää härskisti sukumme wanhimman tunnetun jäsenen nimeä ja ratsastaa hänen maineella. Mitä lie satuja kertonut Paronittarelle. Käydäänpä hieman kyselemässä tuolta rontilta, mikä hän oikein on miehiään.

Samaan ainakaan saunalla käytiin keskustelua Jeevesin ja Herkon välillä.

– Mikä kumma meidän paroniherroihin meni? Yksi naikkonen saa koko majan sekaisin ja sitten joku Arska vielä jota pitää kestittää. Ei siinä että kestitään wierahia, mutta että Paronit joutuwat itse tekemään tuokaa ja wielä siirtymään siwummalle ruokailun ajaksi. En ymmärrä, ei lainkaan Paronien tapaista. Mietti Jeeves ääneen

– Nainen, tuo ikiaikainen mysteeri, lohkaisi Herkko.

– Sinunhan se pitäisi tietää Herkko, naimisissa olewa mies. Jotenkin tämä pitää saada nyt kuitenkin selwitettyä. Saunaanhan saa laitettua puita myös ulkopuolelta, paronit oliwat wiisaita kun hankkiwat kiukaan mestari Pölöseltä aikoinaan, ei tarwitse saunojien lähteä lauteita puita lisäämään, waan se woidaan hoitaa yhtälailla ulkoapäin.

– Jeeves, entäpä jos saunasta ei pääsisikään ulos ja jos tuonne rakentaisi wielä sellaisen systeemin jolla wettäkin woisi lisäillä kiukaaseen ulkoapäin. Muistaakseni Paronitar on hieman taikauskoinenkin, joten eiköhän tästä wielä jotain saada aikaiseksi.

– Jospa minä Herkko käyn hakemassa hieman apua Pölöseltä, hän kun on melkoinen welho rakennushommissa.

Siinä minun keitellessä rapuja ja keittoa, sekä Twinings raukan puleeratessa metsästysmajaamme, kuulimme kuinka ulos karautti joku hewoiswaljakolla.

”Minä menen nyt ulos, wieraani on saapunut, oletan” Paronitar totesi. Twinings oli jo lähdössä myös ulos, kun Paronitar kivahti; ”Annoinko minä luvan lähteä jonnekin, jos kerran olet siiwonnut; mitä epäilen, woit yhtä hywin mennä lämmittämään saunaa. Oikeastaan se työ kuuluukin howimestareillenne, Herkkoko se oli ja joku ihmeen Jesse”

”Jeewes” yritin sanoa. ”Ihan sama, saunan lämmitykseen mars mars.” kivahti Paronitar Joensuu.

Niine hywineen lipui Paronitar ovesta ulos.

”On se merkillistä että yksi nainen saa paikan näinkin sekaisin” sanoin Twiningsille. ”Miten tässä nyt näin käwi, että me siiwoamme ja laitamme ruokaa omalla metsästysmajallamme Paronittarelle jolle on tulossa wieras. Emme muistaakseni ole edes kutsuneet Pronitarta saati jotain toista wierasta tänne.”

Teinings ei ehtinyt wastata, kun owi awautui ja Paronitar saapui sisään wieraansa kanssa.

”Herrat Paronit, tämä mies tässä on Mac Arska, omalta nimeltään Arto Pyrrönen, hän on yksi kuuluisimmista, ellei kuuluisin, teen tuoja Enklannin maalla ja  tupakkaviljelijöistä mitä Suomessa on koskaan ollut ja nyt hän on päättänyt kuulemma laajentaa repertuaariaan teen saralla täällä Suomessa. Hänen hienot teenlaatunsa owat kotoisin Indiasta saakka.”

Mac Arska nauroi. ”Vai että paroneita, mitä ihmeen paroneita nämä owat, kun toinen jynssää lattiaa ja toinen häärii kyökin puolella. Minusta tullee vielä yksi suurimmista ellei suurin teen myyjä mitä mualimalla on koskkaan nähty. Aionkin avata uuden reitin tuolta Venättän muan kautta, jotta saan myös täällä Suomessa piän auki teekaupassa” Siitä huolimatta että Mac Arska oli ollut ulkomailla jo vuosia ja yritti puhua korrektia kirjakieltä, häneltä aina silloin tällöin lipsahti muutama kainuulainen murresana.

Katsoin Twinigsia joka jostain syystä oli mennyt aiwan walkoiseksi, mietin mikä mahtoi olla ystäwälläni. En muistanut enää lainkaan koko lehtiartikkelia Mac Arskasta.

”Arvon Paronitar, ruoka olisi walmista ja pöytä katettuna, joten emmeköhän woisi alkaa syömään?”

”No jo oli aikakin”, kiivahti Paronitar. ”Ole hyvä Arto ja istu pöytään, niin Earl voi aloittaa keiton tarjoilun, kai muistit paahtaa kurpitsan siemenet keiton päälle ja miksi pöydässä on näin monta lautasta? En tietääkseni ole kutsunut teitä ruokailemaan?”

Meinasin tässä waiheessa ottaa ja lähteä owesta ulos, mutta sielläpä olikin Paronittaren verihurtat odottelmassa, josko heillekin irtoaisi jotain, joten sieltäkään ei päässyt ulos. Ei auttanut kuin siirtyä siwummalle ja jättää Paronitar ja wieras mies syömään.

”Mikä sinun on” kysyin Twiningsilta toisessa huoneessa, kun olimme saaneet luwan siirtyä pois häiritsemästä Paronittaren ruokailua. ”Minkä ihmeen nousukkaan se Paronitar nyt tänne raahasi” ihmettelin mutustaessani leiwänkannikkaa, jonka sain pihistettyä esiliinassa. Twinings oli edelleen kuin aaveen nähnyt, ei sanonut mitään, istui wain ja tuijotti epäuskoisen näköisenä ovelle…..

Eipä meillä kelpo paroneilla paljoa sananvaltaa saati valinnanmahdollisuutta ollut. Hiki paronihatussa uurastin puunatessani majaa kuntoon, Paronitar Joensuun valvovan silmän alla. Kurjuuksien kurjuus, minun kävi myös sääliksi ystävääni Earl Greytä, hän kun meistä oli se kelpo kokki, joutui hän rapujen alkuruuaksi bataattikeittoa hämmentämään.

– Tuolta vielä, nurkasta, kaikki villakoirat pois! Käskytti Joensuu. – Älä polta pohjaan, hän kivahti lieden äärellä hääräilevälle Greylle.

Kyllä nuo isot metsästyskoiran rutjakkeet saivat leppoisasti nauttia paroniuurastuksen katselusta. Köllöttelivät siinä mukavasti Paronittaren jalkain juuressa. Ja minä, hittolainen, parahin paroni, tässä olemattomia villakoiria jahtasin pää kolmantena jalkana.

Katsahdin alta kulmain Greytä, ja totta totisesti, huomasin, ettei hänkään asiantilasta välittänyt.

Vaan kaikki paha päättyy aikanaan.

Herkko ja Jeeves saapuivat juuri parahiksi mukanaan saavillinen pyydystettyjä rapuja, siitä sitten kattilat jälleen porisemaan. Paronitar muuttui nyt jo ystävälliseksi, kujeilevaksi, kun nyt ilmeisesti kaikki oli kääntymässä tolalle, jota hän oli odottanut.

– Hyvät paronit, ystävät, hän virkkoi. – Minulla on tänään suuri päivä. Tapaan tänään erään, niin, erään, jonka tapasin ensi kertaa vuosia sitten. Paronittaren kasvot punehtuivat ja hän hiljeni hetkeksi. – Hänellä on tänään syntymäpäivät, ja haluan tarjota hänelle jotakin … unohtumatonta.

Katsoimme kummeksuen toisiamme. Kuka oli tämä tuntematon vuosia täyttävä ystävä menneisyydestä, ja miksi hän oli tulossa meidän metsästysmajallemme.

Kaikki paha päättyy aikanaan. Niin me luulimme.

Siinä linkuttaessamme virne naamalla kohti metsästysmajaa, alkoi majan suunnalta kuulua hirvittävä meteli.

Majan suunnalta tuli koiria, isoja koiria, suoraan meitä kohti, eivätkä tuntuneet olevan ollenkaan hyvällä tuulella. Ei muuta kuin kiireellä lähimpään puuhun jokainen ja ylös. Hetken päästä Paronitar saapuu elegantein askelin kohti meitä, tajusimme, että enää ei linkuttamisesta ollut hyötyä, sen verran hyvin olimme itsemme puuhun saaneet. Koirat olivat puiden alla ja Paronittaren käskystä koirat häipyivät ja me pääsimme alas.

”Hyvää iltapäivää arvon Paronit Twinings ja Grey” Paronitar sanoi. Mikä on ettette olleet metsästysmajalla vastaanottamassa minua, vaikka olimme muistaaksi sopineet asiasta? Tämähän ei ollut totta, vaan Paronittaren yksi oikuista, jota hän mielellään käytti. ”Pahoittelen, Paronitar, tämän täytyy olla kokonaan minun syy, olenhan minä kieltämättä wälistä hieman huonumuistinen, toivottavasti woisimme tehdä jotain Paronittaren wiihtyvyyden eteen. Paronitar on varmaan hieman wäsynyt pitkästä matkasta, joten jos Paronittarelle sopii, hän woisi waikka ottaa pienet nokoset, majan yhdessä huoneessa, sillä aikaa kun me laitamme waikka saunan lämpiämään, miltä ehdotus kuullostaisi?”

”Sauna voisi kyllä tehdä terää, mutta sitä ennen haluan kyllä rapuja syödäkseni” Rapuja, ajattelin, miksi juuri rapuja, olihan toki syyskuu, mutta mistä niitä tähän hätään. Joku tökkäsi minua kylkeen, se oli Jeeves.

”Ei hätää arvon Paroni, me kyllä Herkon kanssa saamme ravut hoidettua, sanotaanko tunnin sisään, hoitakaa te sllä aikaa Paronittaren viihtyvyydestä muuten.” Jeeves kuiskasi. ”Arvon Paronitar, jos sallitte, voisimme siirtyä vaikka pikkuhiljaa majan suuntaan, woisitte samalla kertoa kuinka matkanne meni” Meidän käyskennellessä majaa kohti Jeeves ja Herro häipyivät vaivihkaa jonnekin, minne, en tiedä, mutta toivottavasti tunnin päästä heillä on rapuja. Muuten meidät todellakin hukka perii, kirjaimellisesti. Katsotaan miten ilta tästä wielä etenee, päästäänkö tässä Paronittaren selkää pesemään, vai mitä.

Ja suunnitelmamme oli hyvä!

Emme missään tapauksessa halunneet joutua Paronittaren käskytettäviksi, joten ajattelimme, että jos saisimme hänen korkeutensa säälimään olemustamme, niin johan voisivat osat vaihtua! Mikäpä olisikaan parempi tapa kuin jos saisimme Paronitar Joensuun uskomaan, että olimme jollain keinoin loukkaantuneet, jospa hänen kovat piirteensä silloin heltyisivät ja hän soisi meille lohtua ja rakkautta.

Minullahan oli repussani kiinnitettynä meille molemmille tennismailat. Vaihdoimme tämän werrattoman pelin varusteet yllemme. Pirskottelimme joesta vettä päällemme, kuin olisimme pelanneet hikisen maratonottelun ja vielä tie-breakin päälle. Nyt sitten päätimme, että meiltä kumpaiseltakin olivat nilkat nyrjähtäneet, Earl Greyltä oikea, ja minulta vasen.

Niin sitten, me kumpainenkin, kelpo hovimestarinsa tukemana, linkutteli voihkien eteenpäin.

Ja sieltähän se metsästysmaja pilkotti. Savu tuprusi piipusta ja meille hyville paroneille pilkahti hymy suupieleen. Kenties pääsisimme passattaviksi ja ehkä jopa saunaan – ja Paronitar Joensuu selänpesijäksi!

Mac Arska oli jo käynyt Tukholmassa ja tehnyt hywät kaupat Ruotsin kuninkaan kanssa uudesta tee-erästä. Nyt hän oli matkalla Suomeen ja Helsinkiin. Hän odotti näkewänsä Paronitar Joensuun, johon oli törmännyt joskus aikoinaan nuorempana, kun oli kaupustelemassa tupakka Joensuun torilla. Paronitar oli tykästynyt hänen tupakkaansa ja nyt Arska mietti josko saisi käännytettyä Paronittaren kahvinjuojasta teenjuojaksi omalla karismallaan.

Helzinkiin saapuessaan hän kuuli että Paronitar oli mennyt jonnekin nousukkaiden metsäsytsmajalle, tältä se Arskasta ainakin kuullosti. Metsästysmaja, voi hyvän tähden, mitähän se Paronitar niin pienessä paikassa oikein tekee. Pitänee ostaa koko kylä ja muokata sitä hieman Paronittarelle sopivampaan kuosiin, ajatteli Arska. No ensin pitää saada käydä Paroniklubilla, se kun kuulemma on Helzingin hienoin paikka.

No, ei se Paroniklubille pääsy ollutkaan niin helppioa kuin Arska kuvitteli, niska pers otteella päätyi ex. Kainuunmies ulos että heilahti. Tätä saatte vielä katua, uhosi Arska kerätessää itsetuntonsa rippeitä katukivetykseltä, pyykkiakkojen tirskuesssa lähistöllä. Menettekös siitä, Karjui Arska noustessaan likaojasta,. Siitäkös akat innostuivat, likaojan paroni, akat huutelivat. Nyt oli Arska pyhää vihaa täynnä kaikenmaailman Paroneita kohtaan.